Valaisimet

Valaisimet netistä jokaiseen kotiin

Yksi kodin tärkeimmistä hankinnoista ovat valaisimet. Ne luovat tunnelmaa ja toimivat parhaimmillaan sisustuksen kohokohtina, mutta sen lisäksi niillä on tärkeä tehtävä viihtyvyyden ja näkyvyyden takaajina. Ensimmäisenä valaisimia hankkiessa onkin hyvä pohtia sopiva yleisvalaistus, jonka luovat esimerkiksi laadukkaat kattovalaisimet. Valoa on hyvä olla huoneessa sen verran, ettet joudu siristelemään silmiäsi, vaan näkyvyys on ihanteellinen. Seuraavaksi on hyvä pohtia, missä valoa tarvitaan enemmän. Onko sinulla esimerkiksi tapana lukea jossakin tietyssä paikassa tai tarvitsetko valoa johonkin muuhun erityisen paljon? Kohdennettua valoa tuomaan on hyvä hankkia esimerkiksi erilaisia pöytä- ja lattiavalaisimia.

Valaisimet ovat loistava keino myös luoda haluamaasi tunnelmaa ja monille valaisin on sisustuksen näyttävä jalokivi. Yhä useampi panostaa laadukkaaseen design valaisimeen, joka kestää sukupolvelta toiselle. Design valaisimet toimivat usein huoneen vetonaulana, jonka voi rohkeasti nostaa koko sisustuksen keskipisteeksi.

Valaisimet tunnelman luojina

Erilaiset valaisimet toimivat loistavana apuna tunnelman luomisessa. Erityisesti pöytävalaisimet, lattialamput, kattovalaisimet sekä seinälle asennettavat valot luovat lämpöä ja hehkuvaa valoa sekä erilaista valojen ja varjojen leikittelyä huoneeseen. Valojen avulla voit korostaa ja häivyttää haluamiasi yksityiskohtia. Myös ulkovalaisimet on hyvä muistaa, sillä tunnelman luominen lähtee ulkoa saakka.

Tunnelmaan vaikuttaa vahvasti myös värimaailma. Haluatko luoda räiskyvän värikästä tai iloista tunnelmaa persoonallisilla ja värikkäillä valinnoilla? Tai haluatko huoneen olevan hillitty ja rauhoittava, jolloin suosit lempeämpiä valintoja ja pehmeämpää valoa? Tunnelman pohtiminen on hyvä aloittaa huoneen käyttötarkoituksen miettimisestä. Esimerkiksi keittiössä ja ruokailutilassa valo voi olla kirkkaampi, kun taas olo- ja makuuhuoneeseen on mukava luoda rauhallisempaa tunnelmaa.

Valitse omaan sisustukseesi sopivat valot

Valaisimet ovat tärkeä osa sisustusta ja parhaimmillaan luot koko sisustuksen näyttävän valaisimen ympärille. Sisustuskauppa netissä kokoaa yhteen monipuolisen valikoiman valaisimia jokaiseen tyyliin, tarpeeseen ja hintaluokkaan sopivana. Leikittele väreillä, valitse hillittyä tyyliä, luo moderni kokonaisuus tai viimeistele sisustuksesi kauniilla koristeellisilla valaisimilla. Valitse sivustomme verkkokaupoista niin laadukkaat kattovalaisimet kuin pöytä- ja seinä- ja jalkalamput tuomaan kohdennettua valoa ja tunnelmaa jokaiseen huoneeseen – ulkovalaistusta unohtamatta.

Muistathan, että valaisimet ovat pitkäikäisiä hankintoja - tutustu siis rauhassa monipuoliseen valikoimaamme ja tee päätökset oman tarpeen ja tyylisi mukaan. Valaisin vaihtoehtoja on paljon, joten omasta mausta ei tarvitse koskaan tinkiä. Valikoimamme avulla voit luoda kokonaisuuden, jota rakastat pitkään. Esimerkiksi ajattomien valaisinmallien tyyli kantaa vielä seuraavallekin sukupolvelle ja erilaiset LED valot ovat hyvin pitkäikäinen ja energiatehokas valinta valaisimiin.